Ohjeet ja oppaat

Ruohon ja lehtien silppuaminen

Ruohon ja lehtien silppuaminen nurmikolle voi säästää sekä aikaa että rahaa. Alle on kerätty parhaat leikatun ruohon ja lehtien silppuamista koskevat vinkkimme.

Silppuamisen vaikutukset
Ruohon ja lehtien silppuamisesta on monenlaista hyötyä: säästät aikaa ja rahaa, ja lisäksi nurmikkosi kunto ja ulkonäkö paranevat. Silppuamisen hyödyt:
  1. Kasvit pystyvät hyödyntämään silputun puutarhajätteen ravinteet, mikä vähentää lannoitustarvetta.
  2. Puutarhan pieneliöt voivat paremmin
  3. Puutarhan humuskerros kasvaa.
  4. Jätteitä ei tarvitse viedä kaatopaikalle tai kompostoida – sinulta säästyy vaivaa ja jo valmiiksi ylikuormitetut kaatopaikat eivät kuormitu turhaan.
Video
BioClip feature film 2m9s 16:9 MASTER

Paras silppuamisajankohta

Silppuaminen kannattaa vain silloin, kun maaperän pieneliöt ovat aktiivisia. Maan pintakerroksen lämpötilan pitäisi siis olla vähintään 6 astetta. Jos puutarhajätettä silputaan säännöllisesti ruohon kasvukauden ulkopuolella, kuten kuumien kesäkuukausien aikana tai myöhään syksyllä, silppu ei maadu juuri lainkaan. Tällöin vaarana on, että nurmikko tiivistyy liikaa.

Ruohonleikkuujätteen silppuaminen

Ruohonleikkuujätteestä 80–85 prosenttia on vettä, joten se maatuu nopeasti eikä aiheuta nurmikon tiivistymistä kovinkaan helposti – toisin kuin muut kuolleista kasveista peräisin olevat jätteet. Silputtu ruohojäte maatuu nopeimmin, jos nurmikon pituudesta leikataan kerralla pois enintään kolmannes. Nurmikon pituudesta ei saa leikata enempää kuin puolet, sillä liian lyhyt nurmikko kuivuu helposti kasvien menettäessä nestettä.

Lehtien silppuaminen

Voit säästää aikaa ja rahaa lehtiä silputessasi, jos puhallat pensasaitoihin, kukkapenkkeihin ja poluille pudonneet lehdet ensin nurmikolle ja silppuat ne sitten silppuavalla leikkuulaitteella varustetulla ajoleikkurilla.

Silppurisarja

Silppurisarjan asennus Husqvarna-ruohonleikkuriin

Lisätietoja

Aina ei kannata silputa

Muista, että silppuaminen ei voi täysin korvata perinteistä lehtien keräämistä. Lehdet kannattaa kerätä pois nurmikolta, kun ruoho on leikattu syksyllä viimeisen kerran. Ruoho lakkaa kasvamasta, kun maanpinnan lämpötila on alle 6 astetta. Sienitautien ja muiden talvikauden ongelmien riski kasvaa, jos lehdet silputaan nurmikolle kasvukauden päätyttyä.

Lehtien silppuaminen eri puolilla maailmaa
Alueen ilmasto vaikuttaa siihen, mitä silppuamisen yhteydessä on otettava huomioon. Esimerkiksi Pohjois-Euroopassa pitää muistaa, että vain pieni osa puiden lehdistä putoaa maahan ennen ensimmäisiä
pakkasia, ja suuri osa lehdistä putoaa vasta pakkasten alettua.
Jos annat nurmikon kasvaa syksyllä muutaman senttimetrin tavallista pidemmäksi,
voit silputa nurmikolle hetken aikaa enemmän lehtiä, sillä lehtisilppu häviää pidemmän ruohon sekaan.